Oppaan BMTK - Biokemia, 2020-21 tiedot



Etusivu Opetus Tentit Tutkintorakenteet Opintojaksot

Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta

Biokemian tutkinto-ohjelma 2020-21


Biokemian tutkimuskohteina ovat elämän ilmiöt molekyylitasolla niin ihmisissä, eläimissä, kasveissa kuin mikro-organismeissakin. Biokemisti tutkii yhdisteitä, joista eliöt rakentuvat, niiden reaktioita ja biologisiin tapahtumiin liittyviä kemiallisia muutoksia.

 

Yksinkertaisinkin elävä organismi on rakenteeltaan monimutkainen ja se sisältää lukuisia toisiinsa kytkeytyneitä toimintoja. Geenit hallitsevat solun tapahtumia ja geneettinen koodi määrää mitä ja millaisia meistä tulee. Geenit eivät kuitenkaan yksin riitä: niiden sisältämä tieto käännetään proteiinien aminohappojärjestykseksi ja toimivaksi rakenteeksi. Proteiinit solun työjuhtina huolehtivat solun toiminnasta. Solun sisältämät pienet molekyylit ovat osa aineenvaihduntaa, jossa ympäristöstä hankittu ravinto muutetaan energiaksi ja solun rakennusaineiksi. Lisäksi pienet molekyylit säätelevät geenien ja proteiinien toimintaa.

 

Joskus solun toiminta häiriintyy. Syynä voi olla virhe perimässä, muutos ympäristötekijöissä tai pelkkä sattuma. Häiriö saattaa johtaa esimerkiksi syövän, diabeteksen, kystisen fibroosin tai Alzheimerin taudin kehittymiseen. Tautitilojen synnyn selvittämiseksi ja hoitojen kehittämiseksi on ymmärrettävä, kuinka 20 000 geeniä, miljoonat erilaiset proteiinit ja tuhannet aineenvaihdunnan molekyylit toimivat yhdessä. Sairauksien hoidossa voidaan käyttää tarkasti suunniteltuja pieniä molekyylejä, jotka kohdekudokseen ohjattuina estävät tai mahdollistavat tietyn reaktion. Lääkkeenä käytettäviä proteiineja voidaan tuottaa suuria määriä biotekniikan avulla. Lisäksi geeniterapian avulla on mahdollista korvata viallinen geeni toimivalla muodolla. Kaikkiin näihin kysymyksiin biokemisti etsii vastausta ja soveltaa tietoa käytännössä.

Biokemian koulutus

 

Biokemistien koulutuksessa suoritetaan ensin 3-vuotinen kandidaatin tutkinto (LuK, luonnontieteiden kandidaatti) ja sen jälkeen 2-vuotinen maisteriohjelma (FM, filosofian maisteri). Tämä EU-maissa noudatettava kaksiportainen tutkintorakenne harmonisoi eri yliopistojen biokemian tutkinnot toisiaan vastaaviksi, lyhentää keskimääräisiä valmistumisaikoja, helpottaa liikkuvuutta yliopistosta toiseen EU:n sisällä, ja tuottaa biokemistin ammattitaidon, joka tunnustetaan kansainvälisesti.

 

Kandidaatin tutkinnossa opetus on osin suomen-, osin englanninkielistä ja tapahtuu sekä Linnanmaan että Kontinkankaan kampuksilla (koko päivä jommalla kummalla kampuksella). Vaihto-opiskelu vakituisissa vaihtokohteissamme, mm. Saksassa, Itävallassa ja Englannissa, on suosittua. Vaihto-opiskeluun on varattu pakollisista kursseista vapaa periodi 3. vuonna, joten vaihtoon lähtö ei pidennä valmistumisaikaa.

 

Maisteriohjelmissa opiskelu on kokonaan englanninkielistä. Molempiin suuntautumisvaihtoehtoihin, Protein Science and Biotechnology ja Molekyylilääketiede, on myös kansainväliset ohjelmat ulkomaisille opiskelijoille, sekä molekyylilääketieteessä kaksoistutkinto Ulmin yliopiston (Saksa) kanssa, johon voivat hakea myös suomalaiset opiskelijat (5 paikkaa/vuosi).

 

Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnan toiminnan lähtökohtana on, että ajankohtainen ja korkeatasoinen opetus on tutkimuslähtöistä ja nojaa vahvaan perustutkimukseemme: kaikki tutkijat opettavat ja kaikki opettajat tutkivat. Biokemian alalla tarvitaan innovatiivisia huippuasiantuntijoita. Siten opetus nähdään kokonaisuutena, jossa huomioidaan sekä perus- että tohtorinkoulutus sekä mielellään myös ulkomailla tapahtuva post doctoral -koulutus.

 

Jatkokoulutuksella on tiedekunnassa merkittävä rooli: väitöskirjaan tähtäävä tutkimustyö on monen biokemistin ensimmäinen työpaikka. Tutkijanuralle lähtevät biokemistit aloittavat usein väitöskirjatyönsä jo FM-tutkinnon pro gradu -työn myötä. Tiedekunnassa toimii useita kansainvälisen tason tutkijaryhmiä, joissa tällä hetkellä työskentelee noin 50 väitöskirjaa valmistelevaa tutkijaa. Jatkokoulutus on suunnitelmallisesti ohjattua, ja se tapahtuu selkeiden tutkimusprojektien puitteissa.

 

Biokemian tutkinto-ohjelmasta valmistuneista filosofian maistereista valtaosa toimii yliopistoissa opetus- ja tutkimustehtävissä, osa on sijoittunut teollisuuden, kaupan ja erilaisten oppilaitosten palvelukseen, mm. tutkimus-, tuotekehitys-, viestintä- ja hallintotehtäviin. Valmistuneista filosofian maistereista noin viidennes on suorittanut filosofian tohtorin tutkinnon. Useimmat väitelleistä ovat myös suorittaneet jatko-opintoja ulkomailla.

 

Valmistuneista biokemisteistä noin puolet on sijoittunut työelämään Pohjois-Suomeen. Biokemistien työtilanne on tällä hetkellä hyvä.

 

Biokemian opiskelu

 

Koulutussuunnittelija Jari Heikkinen opastaa opiskeluun liittyvissä kysymyksissä. Yksittäiseen opintojaksoon liittyvissä kysymyksissä sen sijaan voi aina kääntyä opintojakson vastuuhenkilön puoleen.

 

Kaikille biokemian kursseille sekä tentteihin on ilmoittauduttava WebOodin kautta (https://weboodi.oulu.fi/oodi) annettuun päivämäärään mennessä.

 

Oheisessa kuvassa on esitettynä ohjeellinen biokemian LuK-tutkinnon opintojen kulku. Koska useilla biokemian kursseilla on esitietovaatimuksena jonkin muun kurssin hyväksytty suoritus, seuraamalla ohjeellista opintojen kulkusuunnitelmaa opiskelija varmistaa kursseille osallistumisen edellytykset.

 


Ohjeellinen biokemian LuK-tutkinnon opintojen kulku

3. syksy

3. kevät

BIOKEMIA

BIOKEMIA

Cellular communication

Kandidaatintutkielma

Kypsyysnäyte

Virology*

Introduction to Immunology*

Final Examination

 

Valinnaisia opintoja

 

KIELI- JA VIESTINTÄKOULUTUS

Ruotsin kieli, kirjallinen taito

Ruotsin kieli, suullinen taito

 

BIOLOGIA

Kehitysbiologia-histologia*

 

 

KEMIA

Orgaanisen kemian lab.harjoitukset I*

 

 

KOE-ELÄINKESKUS

Eläinten käyttö tutkimuksessa:

kurssi toimenpiteiden suorittajalle*

TIEDEKIRJASTO TELLUS

Tiedonhankintakurssi*

 

 

2. syksy

2. kevät

BIOKEMIA

Molekyylibiologia I

Aineenvaihdunta II

Protein chemistry I

BIOKEMIA

Physical biochemistry

Solun biologia

Fysiologinen biokemia

 

 

KEMIA

BIOLOGIA

Orgaaninen kema I*

Johdatus analyyttiseen kemiaan*

 

Genetiikan perusteiden luennot biokemisteille

 

 

MATEMAATTISET TIETEET

Johdatus tilastotieteeseen

Tilastotieteen jatkokurssi

 

Valinnaisia opintoja

 

1. syksy

1. kevät

BIOKEMIA

BIOKEMIA

Orientoivat opinnot

Biomolecules for biochemists

 

Aineenvaihdunta I

Mikrobiologia

 

Biokemian menetelmät I

 

 

 

KIELI- JA VIESTINTÄKOULUTUS

English for biochemists I

BIOLOGIA

 

Solubiologian ja fysiologian perusteet

 

 

KEMIA

KEMIA

Yleinen ja epäorgaaninen kemia A

Yleinen ja epäorgaaninen kemia B

Kemian perustyöt

Johdatus orgaaniseen kemiaan

 

* Suositeltavat valinnaiset opinnot


Biokemian opiskeluun liittyy useita kirjallisia työtehtäviä (työselostukset, pro gradu - tutkielma jne.), joissa opiskelija kirjallisuutta ja/tai kurssilla saatuja tuloksia hyväksi käyttäen tekee kirjallisen selonteon saamastaan aiheesta. Selonteko ei saa olla kopio toisen työstä, ja kaikki lainaukset toisen tekstistä, kuvista jne. pitää viittauksina tuoda selvästi esiin selonteossa. Kopiointi ja luvaton lainaus toisen tekstistä ovat kiellettyjä tekoja, jotka johtavat rangaistuksiin ja työn hylkäämiseen.

Biokemia sivuaineena

Biokemian opetukseen voi osallistua vapaasti rajoitukset huomi­oon ottaen: laboratorio-osuuksiin täytyy olla riittävät käytännön taidot; jos työtilat tai työvälineet eivät riitä kaikille, tehdään osallistujien kesken karsintaa.

 

Kaikille biokemian kursseille sekä tentteihin on ilmoittauduttava WebOodin kautta (https://weboodi.oulu.fi/oodi) annettuun päivämäärään mennessä.

 

Biokemian sivuainemerkinnän saa, kun suoritettuja opintoja on vähintään 15 op (merkintä ”biokemian opintoja”). Merkintään ”Biokemian sivuainekokonaisuus” vaaditaan 25 op biokemian opintoja.

Kuulustelut ja arvosanat

Kuulustelujen aika ja paikka ilmoitetaan Weboodissa. Luentokurssien tentteihin on ilmoittauduttava annettuun aikaan mennessä WebOodin kautta (https://weboodi.oulu.fi/oodi). Arvosana-asteikko on 0–5 tai hyväksytty/hylätty. Alin hyväksytty arvosana on 1. Luentokursseista järjestetään kolme loppukoetta. Loppukokeeseen osallistuminen edellyttää luentokurssille ilmoittautumista ja se on suoritettava hyväksytysti saman kurssin aikana, ei eri lukuvuotena.

 

Biokemian LuK- ja FM-todistuksen pääaineen sekä sivuaineen arvosana lasketaan seuraavasti: Arvosteltujen opintojaksojen loppuarvosanat kerrotaan opintopistemäärällä. Arvosana on tulojen summa jaettuna opintopistemäärällä. Pro gradu -tutkielman arvosanaa ei oteta huomioon FM-todistuksen arvosanaa laskettaessa.

 

Opintokokonaisuuksien arvosanat määräytyvät seuraavasti:

 

1/5

välttävät tiedot

1,00 – 1,49

2/5

tyydyttävät tiedot

1,50 – 2,49

3/5

hyvät tiedot

2,50 – 3,49

4/5

kiitettävät tiedot

3,50 – 4,49

5/5

erinomaiset tiedot

4,50 – 5,00

 

Merkinnät opintokokonaisuuksista saa opintoasiainsihteeriltä.


Suuntautumisvaihtoehdot ja tutkinnot

 

Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta tarjoaa yhden LuK-tutkinto­vaihtoehdon, Biokemia, ja kaksi maisterintutkintoa, joiden suuntautumisvaihtoehdot ovat Protein Science and Biotechnology ja Molekyylilääketiede.

 

1)   Biokemia. LuK-tutkinto.

2)   Protein Science and Biotechnology. FM-tutkinto.Opetuskieli on englanti.

3)   Molekyylilääketiede. FM-tutkinto. Opetuskieli on englanti.

 

Lisäksi Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta tarjoaa maisteriohjelman Master´s Degree Programme in Biochemistry, johon voivat hakea muualla kandidaatin tutkinnon suorittaneet kotimaiset tai kansainväliset opiskelijat.

 

Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta aloitti vuonna 2017 Ulmin yliopiston kanssa toteuttavan kaksoistutkinto-ohjelman Master’s Degree Programme in Molecular medicine, johon valitaan viisi (5) uutta opiskelijaa Oulun yliopistoon.

 

Suoritettuaan LuK-tutkinnon biokemiassa opiskelija osaa:

 

LuK-tutkintoon biokemiassa vaaditaan vähintään 180 opintopistettä. Tämä voidaan saavuttaa 3 vuoden opiskelulla. Maisterin tutkintoon vaaditaan 120 opintopistettä syventäviä opintoja, ja tutkinto voidaan myöntää vasta kandidaatin tutkinnon jälkeen. Maisteriopintoja voi kuitenkin suorittaa ennen LuK-tutkintoa. LuK-tutkinnolle on rinnakkainen vaihtehto ”LuK-tutkinto kansainvälisellä opiskelijavaihdolla”. Tähän vaihtoehtoon kuuluu pakollisia kieliopintoja auttamaan opiskelijaa sopeutumaan uuteen ympäristoon vaihto-opiskelun aikana. Opiskelija voi vapaasti valita kumman vaihtoehtoisen LuK-tutkinnon tahansa ja muuttaa myöhemmin vapaasti valintaansa. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Biokemistin tutkinto

LuK

Yleisopinnot

8 op

Biokemian perusopinnot

30 op

Biokemian aineopinnot

61 op

Kypsyysnäyte

0 op

Kemia

20 op

Biologia

8 op

Tilastotiede

10 op

Valinnaiset opinnot*

43 op

Yhteensä vähintään

180  op

* Tutkintoon tulee sisältyä ainakin yksi vähintään 25 op:n kokonaisuus sivuainetta (perus- / aineopintoja).

Biokemistin tutkinto kansainvälisellä opiskelijavaihdolla

LuK

Yleisopinnot

8 op

Biokemian perusopinnot

30 op

Biokemian aineopinnot

61 op

Kypsyysnäyte

0 op

Kemia

20 op

Biologia

8 op

Tilastotiede

10 op

Sopivat kieliopinnot

enintään 10 op

Biokemian opinnot vaihtoyliopistossa

12-30 op

Muut valinnaiset opinnot*

3-31 op

Yhteensä vähintään

180  op

* Tutkintoon tulee sisältyä ainakin yksi vähintään 25 op:n kokonaisuus sivuainetta (perus- / aineopintoja).

Suoritettuaan FM-tutkinnon biokemiassa opiskelija osaa:

Biokemistin tutkinto

FM

Pakolliset syventävät opinnot

50-60 op

Kypsyysnäyte

0 op

Valinnaiset opinnot

60-70  op

Yhteensä vähintään

120 op

LuK-tutkinnon kurssit

 

                                                                                            

Yleisopinnot 8 op

op

lk.

Yksikkö

Orientoivat opinnot (740076Y)

2

1. sl–1. kl

BMTK

English for biochemists I (902100Y)

3

1. sl –1.kl

KVK

Toinen kotimainen kieli, ruotsin kieli, kirjallinen taito (901050Y)

1

3. sl

KVK

Toinen kotimainen kieli, ruotsin kieli, suullinen taito (901051Y)

2

3. sl

KVK

 

 

 

 

Biokemian perusopinnot 30 op

 

 

BMTK

Biomolecules for biochemists (740143P)

8

1. sl

Biokemian menetelmät I (740151P)

10

1. sl – 1.kl

 

Aineenvaihdunta I (740146P)

6

1. kl

 

Physical biochemistry (740145P)

6

2. kl

 

 

 

 

 

Biokemian aineopinnot 61 op

 

 

BMTK

Mikrobiologia (740363A)

6

1. kl

 

Molekyylibiologia I (740361A)

8

2. sl

 

Protein chemistry I (740364A)

8

2. sl

 

Aineenvaihdunta II (740367A)

6

2. sl

Solun biologia (740362A)

6

2. kl

Fysiologinen biokemia (740386A)

5

2. kl

Kandidaatintutkielma (740376A)

10

3. sl

Cellular communication (740366A)

6

3. sl

 

Kypsyysnäyte (740377A)

0

3. kl

Final examination (740372A)

6

3.sl– 3.kl

 

 

 

 

Kemia 20 op

 

 

Kemia

Yleinen ja epäorgaaninen kemia A (780117P)

5

1. sl

 

Yleinen ja epäorgaaninen kemia B (780118P)

5

1. sl

 

Kemian perustyöt (780123P)

5

1. sl

 

Johdatus orgaaniseen kemiaan (780116P)

5

1. kl

 

 

 

 

Biologia 8 op

 

 

Biologia

Solubiologian ja fysiologian perusteet (750122P)

5

1. sl

 

Genetiikan perusteiden luennot biokemisteille

(757122P)

3

2. kl

 

 

 

 

 

Tilastotiede 10 op

 

 

Mat. tieteet

Johdatus tilastotieteeseen (806118P)

5

2. kl

 

Tilastotieteen jatkokurssi (806119P)

5

2. kl

 

 

 

 

 

Suositeltavat valinnaiset opinnot

 

 

Yksikkö

Orgaaninen kemia I (781305A)

5

2. sl

Kemia

Johdatus analyyttiseen kemiaan (780119P)

5

2. sl

Kemia

Tiedonhankintakurssi (030005P)

1

3. sl

Tellus

Orgaanisen kemian lab.harjoitukset I (781307A)

5

3. sl

Kemia

Introduction to immunology (740384A)

5

3. kl

BMTK

Virology (740385A)

5

3. kl

BMTK

Eläinten käyttö tutkimuksessa: Kurssi toimenpiteiden suorittajalle (040911S)

3

3. kl

Koe-eläinkeskus

Kehitysbiologia-histologia (755320A)

5

3. kl

Biologia

Pienryhmäohjaus / luottamustoimet (740074Y)

1,5

1.-3. vuosi

BMTK

     

 

Muita valinnaisia opintoja

 

 

Yksikkö

Orientation to research work (740383A) /

Orientation to biochemical work (740382A)

0-6

1.-3. vuosi

BMTK

Biochemical and biomedical Innovation (740381A)

2-5

1.-3. vuosi

BMTK

Toiminta yliopistoyhteisöllisissä luottamus- ja järjestötehtävissä (740079Y)

1-10

1.-3. vuosi

BMTK

Practical teaching for biochemists (740075Y)

 

 

BMTK

Työelämäkurssi (740078Y)

6

1.-3. vuosi

BMTK

Kauppatieteiden sivuainekokonaisuus 25 op

 

 

OyKKK

  Johtajuus ja organisaatiot (AVOIN YO), (ay724102P)

5

1.-3.v, sl

 

  Johdon laskentatoimi (AVOIN YO) (ay724105P)

5

1.-3.v, sl

 

  Rahoitusmarkkinat (AVOIN YO) (ay724108P)

5

1.-3.v, sl

 

  Suomen talous ja talouspolitiikka (AVOIN YO) (ay724111P)

5

1.-3.v, kl

 

  Taloustieteen perusteet (AVOIN YO) (ay724110P)

5

1.-3.v, kl

 

Tuotantotalouden sivuainekokonaisuus 25 op

 

 

TUTA

  Tuotantotalouden peruskurssi (555225P)

5

1.-3.v, sl

 

  Projektinhallinnan peruskurssi (555285A)

5

1.-3.v, sl

 

  Product development (555242A)

5

1.-3.v, sl

 

  Työhyvinvoinnin ja työelämän hallinta (555264P)

5

1.-3.v, kl

 

  Prosessi- ja laatujohtaminen (555286A)

5

1.-3.v, kl

 

Yrittäjyyden (Entrepreneurship) sivuaine 25 op

 

 

OyKKK

  Entrepreneuring for Tomorrow (724811P)

5

1.-3.v, sl

 

  Building Change Through Entrepreneurship (724812P)

5

1.-3.v, kl

 

  Entrepreneurship in Action (724813P)

5

1.-3.v,sl,k

 

  Introduction to Business Development (724814P)

5

1.-3.v, sl

 

  Entrepreneurial Assignment (724815P)

5

1.-3.v, sl

 

  Building Business Through Creativity and Collaboration (724816P)

5

1.-3.v, kl

 

 

Valinnaiset opinnot

Kandidaatin tutkintoon sisältyy 43 op valinnaisia opintoja. Suositeltavat valinnaiset kurssit sijoitetaan lukujärjestykseen optimoidusti muiden, pakollisten kurssien kanssa. Opiskelijat, jotka kuitenkin haluavat ottaa tutkintoonsa muita kursseja, voivat valita näiden 43 op:n hankkimiseksi muita suomalaisten tai ulkomaisten yliopistojen tarjoamia kursseja, joiden sisältö ei mene oleellisesti päällekkäin Biokemian LuK-tutkinnon pakollisten kurssien kanssa. Muualla suoritetuista kursseista on syytä sopia etukäteen koulutussuunnittelija Jari Heikkisen kanssa. Kandidaatin tutkintoon tulee sisältyä ainakin yksi vähintään 25 op:n kokonaisuus sivuainetta (perus- / aineopintoja). Sivuaine voi olla mitä oppiainetta tahansa, mutta opiskelijan kannattaa huomioida, että biologian ja kemian pakolliset kurssit luetaan mukaan 25 op:n kokonaisuuteen. Muita suositeltavia sivuaineita ovat kauppatiede, tuotantotalous sekä yrittäjyys.

 

LuK-tutkinto kansainvälisellä  opiskelijavaihdolla, kurssit

                                                                                            

Yleisopinnot 8 op

op

lk.

Yksikkö

Orientoivat opinnot (740076Y)

2

1. sl – 1. kl

BMTK

English for biochemists I (902100Y)

3

1. sl – 1. kl

KVK

Toinen kotimainen kieli, ruotsin kieli, kirjallinen taito (901050Y)

1

3. sl

KVK

Toinen kotimainen kieli, ruotsin kieli, suullinen taito (901051Y)

2

3. sl

KVK

 

 

 

 

Biokemian perusopinnot 30 op

 

 

BMTK

Biomolecules for biochemists (740143P)

8

1. sl

Biokemian menetelmät I (740151P)

10

1. sl – 1.kl

 

Aineenvaihdunta I (740146P)

6

1. kl

 

Physical biochemistry (740145P)

6

2. kl

 

 

 

 

 

Biokemian aineopinnot 61 op

 

 

BMTK

Mikrobiologia (740363A)

6

1. kl

 

Molekyylibiologia I (740361A)

8

2. sl

 

Protein chemistry I (740364A)

8

2. sl

 

Aineenvaihdunta II (740367A)

6

2. sl

Solun biologia (740362A)

6

2. kl

Fysiologinen biokemia (740386A)

5

2. kl

Kandidaatintutkielma (740376A)

10

3. sl

Cellular communication (740366A)

6

3. sl

 

Kypsyysnäyte (740377A)

0

3. sl

Final examination (740372A)

6

3. sl

 

 

 

 

Kemia 20 op

 

 

Kemia

Yleinen ja epäorgaaninen kemia A (780117P)

5

1. sl

 

Yleinen ja epäorgaaninen kemia B (780118P)

5

1. sl

 

Kemian perustyöt (780123P)

5

1. sl

 

Johdatus orgaaniseen kemiaan (780116P)

5

1. kl

 

 

 

Biologia 8 op

 

 

Biologia

Solubiologian ja fysiologian perusteet (750122P)

5

1. sl

 

Genetiikan perusteiden luennot biokemisteille

(757122P)

3

2. kl

 

 

 

 

 

Tilastotiede 10 op

 

 

Mat. tieteet

Johdatus tilastotieteeseen (806118P)

5

2. kl

 

Tilastotieteen jatkokurssi (806119P)

5

2. kl

 

 

 

 

 

 

Biokemian opinnot vaihtoyliopistossa 12-30op

 

3.kl

Vaihto-

yliopisto

 

 

 

 

Suositeltavat valinnaiset opinnot

 

 

Yksikkö

Orgaaninen kemia I (781305A)

5

2. sl

Kemia

Johdatus analyyttiseen kemiaan (780119P)

5

2. sl

Kemia

Tiedonhankintakurssi (030005P)

1

3. sl

Tiedekirjasto Tellus

Orgaanisen kemian lab.harjoitukset I (781307A)

5

3. sl

Kemia

Pienryhmäohjaus / luottamustoimet (740074Y)

1,5

1.-3. vuosi

BMTK

      

 

Muita valinnaisia opintoja

 

 

Yksikkö

Orientation to research work (740383A)/Orientation to biochemical work (740388A)

6

1.-3. vuosi

BMTK

Biochemical and biomedical Innovation (740381A)

2-5

1.-3. vuosi

BMTK

Toiminta yliopistoyhteisöllisissä luottamus- ja järjestötehtävissä   (740079Y)

1-10

1.-3. vuosi

BMTK

Practical teaching for biochemists (740075Y)

 

 

BMTK

Työelämäkurssi (740078Y)

6

1.-3. vuosi

BMTK

Kauppatieteiden sivuainekokonaisuus 25 op

 

 

OyKKK

  Johtajuus ja organisaatiot (AVOIN YO), (ay724102P)

5

1.-3.v, sl

 

  Johdon laskentatoimi (AVOIN YO) (ay724105P)

5

1.-3.v, sl

 

  Rahoitusmarkkinat (AVOIN YO) (ay724108P)

5

1.-3.v, sl

 

  Suomen talous ja talouspolitiikka (AVOIN YO) (ay724111P)

5

1.-3.v, kl

 

  Taloustieteen perusteet (AVOIN YO) (ay724110P)

5

1.-3.v, kl

 

Tuotantotalouden sivuainekokonaisuus 25 op

 

 

TUTA

  Tuotantotalouden peruskurssi (555225P)

5

1.-3.v, sl

 

  Projektinhallinnan peruskurssi (555285A)

5

1.-3.v, sl

 

  Product development (555242A)

5

1.-3.v, sl

 

  Työhyvinvoinnin ja työelämän hallinta (555264P)

5

1.-3.v, kl

 

  Prosessi- ja laatujohtaminen (555286A)

5

1.-3.v, kl

 

Yrittäjyyden (Entrepreneurship) sivuaine 25 op

 

 

OyKKK

  Entrepreneuring for Tomorrow (724811P)

5

1.-3.v, sl

 

  Building Change Through Entrepreneurship   (724812P)

5

1.-3.v, kl

 

 Entrepreneurship in Action (724813P)

5

1.-3.v, sl,kl

 

 Introduction to Business Development (724814P)

5

1.-3.v, sl

 

  Entrepreneurial Assignment (724815P)

5

1.-3.v, sl

 

 Building Business Through Creativity and Collaboration (724816P)

5

1.-3.v, kl

 

 

Sopivat kieliopinnot

Sopivat kieliopinnot, enintään 10 op, tulee suorittaa ennen vaihto-opiskelua. Opinnot voi valita kieli- ja viestintäkoulutuksen tai avoimen yliopiston tarjoamista kursseista. Sopivin aika kursseille on 2.sl – 3.sl. Vaihto-yliopiston opiskelun alussa tarjoamat kielikurssit hyväksytään myös.

Valinnaiset opinnot

Kandidaatin tutkintoon kansainvälisellä opiskelijavaihdolla sisältyy 43 op valinnaisia opintoja. Näistä vähintään 12 op täytyy suorittaa vaihtoyliopistossa (biokemian opintoja).  Oulun yliopiston tarjoamat suositeltavat valinnaiset kurssit sijoitetaan lukujärjestykseen optimoidusti muiden, pakollisten kurssien kanssa. Opiskelijat, jotka kuitenkin haluavat ottaa tutkintoonsa muita kursseja, voivat valita muita suomalaisten tai ulkomaisten yliopistojen tarjoamia kursseja, joiden sisältö ei mene oleellisesti päällekkäin Biokemian LuK-tutkinnon pakollisten kurssien kanssa. Muualla suoritetuista kursseista on syytä sopia etukäteen koulutussuunnittelija Jari Heikkisen kanssa. Kandidaatin tutkintoon tulee sisältyä ainakin yksi vähintään 25 op:n kokonaisuus sivuainetta (perus- / aineopintoja). Sivuaine voi olla mitä oppiainetta tahansa, mutta opiskelijan kannattaa huomioida, että biologian ja kemian pakolliset kurssit luetaan mukaan 25 op:n kokonaisuuteen. Muita suositeltavia sivuaineita ovat kauppatiede, tuotantotalous sekä yrittäjyys.

 

 

 

 

 

Muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille suunnatut kurssit

 

op

lk.

 

Biomolecules (740148P)

5

sl

 

Biomolecules for Bioscientists (740147P)

8

sl – kl

 

Aineenvaihdunta I (740149P)

4

kl

 

Mikrobiologia (740374A)

3

kl

 

Molekyylibiologia I (740373A)

4

sl

 

Biokemian menetelmät I (740144P)

8

sl – kl

 

 

FM-tutkintojen kurssit

Pakollisten ja suuntautumisvaihtoehdon valinnaisten kurssien (vähintään 3 kurssia) lisäksi opiskelija voi valita mitä tahansa muita valinnaisia kursseja siten, että tutkinnon minimilaajuus (120 op) täyttyy. Nämä voivat olla joko Oulun yliopistossa tai muissa yliopistoissa suoritettuja opintoja. Opiskelija voi opiskella vapaasti kummankin suuntautumisvaihtoehdon opintoja ja päättää vasta opintojen loppuvaiheessa, lähinnä erikoistyön aiheen perusteella, kumman suuntautumisvaihtoehdon mukaan hän valmistuu.

Protein Science and Biotechnology (120 op)

Compulsory courses 60 op

op

lk.

 

Protein chemistry II* (744626S)

5

autumn yr1

 

Molecular biology II* (744627S)

5

autumn yr1

 

Protein production and analysis* (747618S)

10

autumn yr1

Biochemical methodologies II (747616S)

10

autumn yr1

 

Orientation to research work (744628S)/Orientation to biochemical work (744629S)

10-20

autumn yr1-spring yr1

 

MSc thesis (Pro gradu) (744691S)

30

 

 

MSc thesis, additional experimental work (744692S, in 5 ECTS blocks )

0-30

 

 

Maturity test (740672S)

0

 

 

 

 

 

 

Optional specialist courses (a minimum of 3 of these courses must be taken)

 

 

 

In silico methodologies in biochemistry and molecular medicine (747613S)

5

spring

 

Introduction to big data analysis and bioinformatics models (744634S)

5

spring

 

Biochemistry and biotechnology of protein folding (747617S)

5

spring

 

Macromolecular X-ray crystallography (747614S)            

5

autumn

 

Introduction to structure-based drug discovery (747615S)

5

spring

 

 

 

 

 

Other optional courses

 

 

 

Dissertation (744631S)

15

 

 

Scientific communication for biochemists  ( 902154Y)

5

spring yr1

 

Scientific presentation (744625S)

1-2

 

 

Final examination in protein science and biotechnology (747694S)

10

 

 

Yeast genetics (744632S)

5

spring

 

Biochemical and biomedical Innovation (740381A)

2-5

yr1-yr2

 

Advanced Information Skills (300002M, Science and Technology  library Tellus)

1

 

 

Bioreactor technology (488321S, Bioprocess Engineering Laboratory)

5

autumn

 

Advanced course for biotechnology (488305S, Bioprocess Engineering Laboratory)

5

spring

 

Using animals in research - carrying out procedures

(040911S, Laboratory Animal Centre )**

3

spring

 

Kauppatieteiden sivuainekokonaisuus 25 op

   Johtajuus ja organisaatiot (AVOIN YO), (ay724102P)

  Johdon laskentatoimi (AVOIN YO) (ay724105P)

  Rahoitusmarkkinat (AVOIN YO) (ay724108P)

  Suomen talous ja talouspolitiikka (AVOIN YO) (ay724111P)

  Taloustieteen perusteet (AVOIN YO) (ay724110P)

 

5

5

5

5

5

OyKKK

autumn

autumn

autumn

spring

spring

 

Tuotantotalouden sivuainekokonaisuus 25 op

  Tuotantotalouden peruskurssi (555225P)

  Projektinhallinnan peruskurssi (555285A)

  Product development (555242A)

  Työhyvinvoinnin ja työelämän hallinta (555264P)

  Prosessi- ja laatujohtaminen (555286A)

 

5

5

5

5

5

TUTA

autumn

autumn

autumn

spring

spring

 

Yrittäjyyden (Entrepreneurship) sivuaine 25 op

  Entrepreneuring for Tomorrow (724811P)

  Building Change Through Entrepreneurship   (724812P)

 Entrepreneurship in Action (724813P)

 Introduction to Business Development (724814P)

  Entrepreneurial Assignment (724815P)

 Building Business Through Creativity and Collaboration (724816P)

 

 

5

5

5

5

5

5

OyKKK

 

autumn

spring

aut, spr

autumn

autumn

spring

 

Optional courses at any university

 

 

 

      

*Compulsory courses: either Protein chemistry II and Molecular biology II together (10 ECTS) or Protein production and analysis (10 ECTS) (only for students that have not attended Protein chemistry I).

 

**probably this course is not organized every year in English.

 

Optional courses at any universities

Other suitable courses taught at any university (for minimum 120 credits of MSc Degree) will be accepted as optional studies. Courses given in research units eg. Biocenter Oulu will be accepted. Courses must be connected to biochemistry or logically support some aspect of it and they will have to be at an appropriate level. The content of the courses must not be too similar to other courses which have counted towards the students BSc degree or towards their MSc. In all cases Education Designer Jari Heikkinen should be contacted to confirm acceptance / suitability. We would advise that this is done before the course is taken, especially in the case of courses taken from universities outside Finland.

 

Molekyylilääketiede (120 op)

 

 

Pakolliset kurssit 50 op

op

lk.

 

Protein chemistry II* (744626S)

5

autumn yr1

 

Molecular biology II* (744627S)

5

autumn yr1

 

Protein production and analysis* (747618S)

10

autumn yr1

 

Orientation to research work (744628S)/Orientation to biochemical work (744629S)

10-20

autumn yr1-spring yr1

 

MSc thesis (Pro gradu) (744691S)

30

 

 

MSc thesis, additional experimental work (744692S, in 5 ECTS blocks )

0-30

 

 

Kypsyysnäyte (740672S)

0

 

 

 

 

 

 

Suuntautumisvaihtoehdon valinnaiset kurssit (vähintään 3 kurssia suoritettava)

 

 

 

Hypoxia response pathway – molecular mechanisms and medical applications (743664S)

5

autumn

 

Introduction to big data analysis and bioinformatics models (744634S)

5

spring

 

Molecular, cell biological and genetic aspects of diseases (743665S)

5

autumn

 

Extracellular matrix (743662S)

5

autumn

 

Developmental biology, stem cells and tissue engineering (743663S)

5

spring

 

Tumor cell biology (743668S)

5

spring

 

 

 

 

 

Muita valinnaisia opintoja

 

 

 

In silico methodologies in biochemistry and molecular medicine (747613S)

5

spring

 

Biochemical methodologies II (747616S)

10

autumn

 

Dissertation (744631S)

15

 

 

Scientific communication for biochemists  ( 902154Y)

5

1st spring

 

Virology (743667S)

5

spring

 

Tieteellinen kokousesitelmä (744625S)

1-2

 

 

Introduction to immunology (743666S)

5

spring

 

Molekyylilääketieteen loppukuulustelu (743690S)

10

 

 

Yeast genetics (744632S)

5

spring

 

Tiedonhankinta opinnäytetyössä (300002M, Tiedekirjasto Tellus)

1

 

 

Biochemistry and biotechnology of protein folding (747617S)

5

spring

 

Biochemical and biomedical Innovation (740381A)

2-5

yr1-yr2

 

Bioreactor technology (488321S, Bioprocess Engineering Laboratory)

5

autumn

 

Advanced course for biotechnology (488305S, Bioprocess Engineering Laboratory)

5

spring

 

Kasvihormonit (756627S, Biologian yksikkö)

4

spring

Introduction to Biomedical Imaging Methods (080926A, Terveystieteiden ala)

1-3

spring

Eläinten käyttö tutkimuksessa: Kurssi toimenpiteiden suorittajalle (040911S, Koe-eläinkeskus)

3

spring

Kauppatieteiden sivuainekokonaisuus 25 op

 

 

OyKKK

  Johtajuus ja organisaatiot (AVOIN YO), (ay724102P)

 

5

autumn

  Johdon laskentatoimi (AVOIN YO) (ay724105P)

 

5

autumn

  Rahoitusmarkkinat (AVOIN YO) (ay724108P)

 

5

autumn

  Suomen talous ja talouspolitiikka (AVOIN YO) (ay724111P)

 

5

spring

  Taloustieteen perusteet (AVOIN YO) (ay724110P)

 

5

spring

Tuotantotalouden sivuainekokonaisuus 25 op

 

 

TUTA

  Tuotantotalouden peruskurssi (555225P)

 

5

autumn

  Projektinhallinnan peruskurssi (555285A)

 

5

autumn

  Product development (555242A)

 

5

autumn

  Työhyvinvoinnin ja työelämän hallinta (555264P)

 

5

spring

  Prosessi- ja laatujohtaminen (555286A)

 

5

spring

Yrittäjyyden (Entrepreneurship) sivuainekokonaisuus  25 op

 

 

OyKKK

  Entrepreneuring for Tomorrow (724811P)

 

5

autumn

  Building Change Through Entrepreneurship   (724812P)

 

5

spring

 Entrepreneurship in Action (724813P)

 

5

aut, spr

 Introduction to Business Development (724814P)

 

5

autumn

  Entrepreneurial Assignment (724815P)

 

5

autumn

 Building Business Through Creativity and Collaboration (724816P)

 

5

spring

 

 

 

 

 

Muita yliopisto-opintoja

 

 

     

 

*Pakolliset kurssit: joko Protein chemistry II ja  Molecular biology II yhdessä (10 op) tai Protein production and analysis (10 op) (vain niille opiskelijoille, jotka eivät ole suorittaneet Protein chemistry I -kurssia).

 

Optional courses at any universities

Other suitable courses taught at any university (for minimum 120 credits of MSc Degree) will be accepted as optional studies. Courses given in research units eg. Biocenter Oulu will be accepted. Courses must be connected to biochemistry or logically support some aspect of it and they will have to be at an appropriate level. The content of the courses must not be too similar to other courses which have counted towards the students BSc degree or towards their MSc. In all cases Education Designer Jari Heikkinen should be contacted to confirm acceptance / suitability. We would advise that this is done before the course is taken, especially in the case of courses taken from universities outside Finland.

 

 

Molecular medicine with a double MSc degree (120 op)

 

Courses available in Oulu

cr

term

Protein chemistry II (744626S) *

5

Autumn yr1

Molecular biology II (744627S) *

5

Autumn yr1

Protein production and analysis (747618S)*

10

Autumn yr1

Orientation to research work (744628S) /Orientation to biochemical work (744629S)

0-20

yr1-yr2

MSc thesis (Pro gradu) (744691S)

30

 

MSc thesis, additional experimental work (744692S, in 5 ECTS blocks )

0-30

 

Maturity test (M.Sc. degree) (740672S)

0

 

Hypoxia response pathway – molecular mechanisms and medical applications (743664S)**

5

autumn

Molecular, cell biological and genetic aspects of diseases (743665S)*

5

autumn

Extracellular matrix (743662S)**

5

autumn

Biochemical methodologies II (747616S)

10

autumn

Macromolecular X-ray crystallography (747614S)            

5

autumn

Tumor cell biology (743668S)**

5

spring

Virology (743667S)

5

spring

Introduction to immunology (743666S)

5

spring

Scientific communication for biochemists  ( 902154Y)

5

spring

Introduction to big data analysis and bioinformatics models (744634S)**

5

spring

Developmental biology, stem cells and tissue engineering (743663S)**

5

spring

In silico methodologies in biochemistry and molecular medicine (747613S)

5

spring

Introduction to structure-based drug discovery (747615S)

5

spring

Yeast genetics (744632S)

5

spring

Biochemistry and biotechnology of protein folding (747617S)

5

spring

Dissertation (744631S)

15

 

 

 

 

Courses available in Ulm

 

 

Current concepts in stem cell biology and regenerative medicine (8810772137)

6

autumn

Bioinformatics and systems biology (8810772138)

6

autumn

New drug discovery, development and evaluation (8810772139)

5

autumn

Practical training in laboratory methods and correlative imaging (8810772140)

13

autumn

Molecular oncology (8810772133)

12

spring

GLP/GSP and bioethics (8810772141)

6

spring

Trauma research and regenerative medicine (8810772134)

12

spring

Signaling pathways in stem cells, development and aging (8810772135)

12

autumn

Clinical trials and project management and funding (8810772142)

6

autumn

Infectious diseases and immune defense (8810772136)

12

autumn

Master thesis and disputation including journal club and progress report (8810780000)

30

autumn

 

*Compulsory courses: either Protein chemistry II and Molecular biology II together (10 ECTS) or Protein production and analysis (10 ECTS) (only for students that have not attended Protein chemistry I).

 

** Students should take a minimum 3 of the 6 optional specialist courses: Tumor cell biology, Hypoxia, ECM, Introduction to big data analysis and bioinformatics models, Developmental Biology, Disease aspects

 

Students from Oulu need to take one (but may take two) terms in Ulm, and vice versa. The first year autumn term is always in the home university. The term in the other university may be either the first year spring or the second year autumn. In the former case the pro gradu thesis is done in the second year autumn (and the first year spring courses are done in the second year spring) and in the latter case the pro gradu thesis is done in the second year spring.

 

Students choose for each 15 ECTS study period courses such that the period may comprise of e.g. one 5 ECTS course and 10 ECTS worth of research work, or two 5 ECTS courses and 5 ECTS worth of research work, or 15 ECTS worth of research work. The research work periods count ECTS´s towards the course Orientation to research work.

 

 

 

 

 

Muita yliopisto-opintoja/ Optional courses at any universities

Valinnaisiin opintoihin hyväksytään tutkinnon minimilaajuuteen (120 op) myös missä tahansa yliopistoissa tehtyjä opintoja. Myös tutkimusyksikkojen, esim. Biocenter Oulun järjestämät kurssit hyväksytään. Kurssien täytyy liittyä biokemiaan ja niiden on oltava tasoltaan riittäviä. Kurssit eivät saa olla liian samankaltaisia aiemmin suoritettujen LuK- tai FM-kurssien kanssa. Opinnon kelpoisuuden voi varmistaa koulutussuunnittelija Jari Heikkiseltä erityisesti ulkomaisten opintojen osalta ennen kurssin suorittamista.

Other suitable courses taught at any university (for minimum 120 credits of MSc Degree) will be accepted as optional studies. Courses given in research units eg. Biocenter Oulu will be accepted. Courses must be connected to biochemistry or logically support some aspect of it and they will have to be at an appropriate level. The content of the courses must not be too similar to other courses which have counted towards the students BSc degree or towards their MSc. In all cases Education Designer Jari Heikkinen should be contacted to confirm acceptance / suitability. We would advise that this is done before the course is taken, especially in the case of courses taken from universities outside Finland.


 

 

 

 


Henkilökunta

Osoite: Oulun yliopisto Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta PL 5400 90014 Oulun Yliopisto

 puh. 0294 48 1200 http://www.oulu.fi/fbmm

Päivitetty henkilökuntaluettelo on tiedekunnan www-sivuilla. E-mail-osoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@oulu.fi